YleXPopin ja Radio Suomen Kesäkonsertin esiintyjät julki – kattaus täynnä läpimurtoartisteja ja suursuosikkeja

Maksuton Yle Kesätapahtuma avaa suvikauden toukokuun viimeisenä viikonloppuna Turussa, kun YleXPop ja Radio Suomen Kesäkonsertti saapuvat Kupittaanpuistoon.

Kuvassa on artistit Turisti, Mirella, Suvi Teräsniska sekä Anssi Kela. He ovat pukeutuneet tyylikkäästi ja osa heistä käyttää asusteita kuten koruja.
Yle Kesätapahtumassa esiintyvät muun muassa Turisti, Mirella, Suvi Teräsniska sekä Anssi Kela. Kuva: Aaron Sirainen, Nelli Kenttä, Viivi Huuska, Anssi Kelan verkkosivut.
  • Valtteri Kujansuu

Yle Kesätapahtuma 30.-31.5.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna juhlitaan!

Kaikki sisällöt

Koulujenpäätösviikonloppu polkaistaan käyntiin huippukattauksella Yle Kesätapahtumassa 30.-31.5. Bileiden pitopaikkana on tänä vuonna Turku.

Kotimaisten artistien kärki kimaltaa Kupittaanpuiston ilmaisessa, ikärajattomassa ja päihteettömässä tapahtumassa, kun Yle hemmottelee lapsia, nuoria ja aikuisia musiikilla kahden päivän ajan.

YleXPop ja Radio Suomen Kesäkonsertti keyimage.
Radio Suomen Kesäkonsertti sekä YleXPop välittyvät kaikkialle Suomeen Areenan, tv- ja radiokanavien sekä somen kautta. Kuva: Yle

Suursuosikit tähdittävät Radio Suomen Kesäkonserttia

Perjantaina 30.5. Radio Suomen Kesäkonsertissa esiintyy viidellä vuosikymmenellä poprock-hittejä Juppihippipunkkarista Popmuseoon takonut Ilkka Alangon johtama Neljä Ruusua.

Yle Radio Suomi Kesäkonsertti Kupittaanpuisto, Turku PE 30.5. Klo 15.00 Portit auki Klo 16.00 Leikitään pikku kakkosta Klo 18.30 Neljä Ruusua Klo 19.45 Suvi Teräsniska Klo 21.05 Anssi Kela Ilmainen / ikärajaton / päihteetön.
Radio Suomen Kesäkonsertin ohjelma näyttää tänä kesänä tältä. Kuva: Yle

Särökitarat saavat perjantai-iltaan iskelmällistä vastapainoa herkästä, vahvasta ja huippusuositusta tulkitsijasta, kun Suvi Teräsniska ottaa Kupittaanpuiston lavan hellään mutta varmaan huomaansa.

Radio Suomen Kesäkonsertissa esiintyy myös soiton riemua huokuvista livevedoistaan tunnettu Anssi Kela, jonka hittien tarttuvat koukut ja tunnistettavat tarinat ovat syvällä suomalaisyleisön ihon alla.

Anssi Kela laulaa mikrofoniin.
Anssi Kela tähdittää Radio Suomen Kesäkonserttia. Yle Kesätapahtuma järjestetään vuosittain eri paikassa. Vuonna 2025 järjestyspaikkana on Turku ja Kupittaanpuisto. Kuva: Jussi Eskola / Yle

Radio Suomen Kesäkonsertin tunnelmaan pääset mistä päin Suomea vain perjantaina 30.5. klo 18.30-20.30 & klo 21.05-22.10 TV1:llä sekä Yle Areenassa. Konsertti kuullaan totta kai samaan aikaan myös Radio Suomessa.

Läpimurtotähdet tuikkivat YleXPopissa

YleXPop tarjoaa lauantaina iltapäivästä myöhäiseen iltaan saakka alkukesän timanttisimman kattauksen nuoria kotimaisia tähtiä.

YleXPopin ja koko maan kirkkaimpia popstaroja on tämän kevään Emma-gaalassa sekä vuoden artistina että tulokkaana palkittu ja kaikkiaan kuusi pystiä gaalassa pokannut Mirella. Vasta 19-vuotias tähti tunnetaan erityisesti biiseistään Löytää mut ja Timanttei, joka oli Suomen viime vuoden kuunnelluin kappale.

YleX Pop 2025 Aikataulu 16:00 AveragekidLuke 17:05 Olga 18:20 Goldielocks 19:30 Hugo 20:50 Mirella 22:10 Turisti Portit aukeaa klo 14:30.
Tähän tahtiin etenee YleXPop 31.5. Kuva: Yle

Kupittaanpuiston yleisössä turisteja varmasti riittää, mutta lavalla heitä on vain vuoden 2024 Suomen striimatuimman artistin muodossa: YleXPopiin saapuu nimittäin myös räpistä poppiin laajentanut Turisti. Artistin kovimpiin hitteihin lukeutuu Taikuri, joka löytyy Suomen viime vuoden toiseksi kuunnelluimmalta levyltä Roadman.

YleXPopin tähtikimallusta jatkaa rohkealla ja itsevarmalla tyylillään erottuva Olga. Hän teki Uus bitch- ja Isac Elliotin kanssa esitetyllä Stadi (Alicia) -biiseillään viime vuonna rakettimaisen nousun popyleisön tietoisuuteen.

YleXPopin viime vuonna Suomessa läpimurtonsa tehneiden artistien sarjaa jatkaa Diva-kappalellaan viime vuonna viikkoja Suomen Spotify-listoja hallinnut Averagekidluke.

Mirella viiden Emma-patsaan kanssa.
YleXPop on ikärajaton ja päihteetön ilmaistapahtuma. Yksi sen tämän vuoden tähdistä on kevään Emma-gaalaa dominoinut Mirella. Kuva: Julius Konttinen / Emma-gaala

Yleisönsä YleXPopissa ottaa myös tämän kevään Uuden Musiikin Kilpailussa Made of -kappaleellaan sydämiä valloittanut Goldielocks. UMK:n vuoden nuorin artisti sijoittui kisassa upeasti toiseksi.

Goldielocks esiintymässä UMK-lavalla suuren rinkulan sisällä. Taustaseinän grafiikat ovat oranssinsävyiset.
Vuoden 2025 UMK oli Goldielocksin läpimurtopiste. Goldielocks esiintyy myös vuoden 2025 YleXPopissa. Kuva: Miikka Varila / Yle

Kun tiskiin näiden päälle lyödään vielä tarttuvista Sun puolesta- ja Costin kanssa esitetystä Taulut-hiteistään tunnettu Hugo, niin voidaan sanoa, että kesä saa tulla!

Yle Kesätapahtuman tarjonta ei silti jää tähän, sillä mukana Turun Kupittaanpuiston menossa ovat myös Yle Galaxi, Yle Summeri ja Yle Kioskin Menny pahaks -ohjelma.

Myös pienimmät lapset ja erityisryhmät huomioidaan Yle Kesätapahtumassa. Perjantaina 30.5. ennen Radio Suomen Kesäkonserttia päälavalla järjestetään Leikitään Pikku Kakkosta -konsertti, joka myös viitotaan.

Kupittaanpuistossa on paljon Turun kaupungin tarjoamaa tekemistä, muun muassa nuorisotoimintaa.

Myös Viki ja Köpi Shown kausi huipentuu Turussa perjantaina 30.5., kun kaksikko valloittaa Logomon. Vikin ja Köpin kaudenpäätöstapahtumaan tarvitaan muusta ohjelmasta poiketen lippu ja Logomoon on 18 vuoden ikäraja.

Missä Yle Kesätapahtuma on vuonna 2025?

Yle Kesätapahtuma on Turussa Kupittaanpuistossa 30.-31.5.

Mitä Yle Kesätapahtumaan kuuluu?

Yle Kesätapahtumaan kuuluvat perjantaina 30.5. järjestettävä Radio Suomen Kesäkonsertti ja lauantaina 31.5. järjestettävä YleXPop sekä muuta oheistapahtumaa.

Keitä YleXPopissa esiintyy?

Vuoden 2025 YleXPopissa esiintyvät Mirella, Turisti, Hugo, Goldielocks, Averagekidluke ja Olga.

Ketkä esiintyvät Radio Suomen Kesäkonsertissa?

Radio Suomen Kesäkonsertissa esiintyvät Neljä ruusua, Suvi Teräsniska ja Anssi Kela.

Ovatko tapahtumat ilmaisia?

Sekä YleXPop että Radio Suomen Kesäkonsertti ovat kävijöille maksuttomia. Yle Kesätapahtuma on myös ikärajaton ja päihteetön.

Mikä on Radio Suomen Kesäkonsertin aikataulu?

Klo 15.00 Portit auki

16.00 Leikitään Pikku kakkosta

18.30 Neljä ruusua

19.45 Suvi Teräsniska

21.05 Anssi Kela

Mikä on YleXPopin aikataulu?

Klo 14.30 Portit auki

16.00 Averagekidluke

17.05 OLGA

18.20 Goldielocks

19.30 HUGO

20.50 Mirella

22.10 Turisti

Juttua muokattu 9.4. klo 14.21: Lisätty tieto perjantaina järjestettävästä Pikku Kakkosen konsertista.
Juttua muokattu 15.5. klo 13.19: Lisätty YleXPopin ja Radio Suomen Kesäkonsertin aikataulut.